12.7.2006

Pimeyttä kaipaan

En ole viikkokausiin ennen enkä jälkeen juhannuksen nukkunut kunnolla. Aluksi kyse oli vain liiasta valosta. Sittemmin kämppä kuumeni pätsiksi, ja hikoilen joka yö lakanani, peittoni ja tyynyni likomäriksi. Odotan kuumissani nukahtamista, ja herään siihen että on kuuma. Olen koko ajan väsynyt, enkä jaksa opiskella asioita joita minun täytyy mielestäni osata sitten kun aloitan harjoittelupaikassa.

Olen tällä hetkellä hyvin kärttyinen ihminen. Pinna on kireällä. Unen puute on ärsyttävää.

Kotona työskentely (mihin tarvitsen tietokonetta) on mahdotonta. Aurinko porottaa suoraan ikkunasta varhaisesta iltapäivästä auringonlaskuun saakka ja paitsi kuumentaa kämppää, myös saa mahdottomaksi nähdä mitään näytöltä.

Tapani mukaan asiaa pitkään harkittuani päätin hankkia pimennysverhot. Päädyin mustaan vakosamettikankaaseen, mutta Eurokankaan myyjä sai minut käsittämään erehdykseni ja osoitti minut juuri pimennysverhotarkoitukseen suunniteltujen pimennyskankaiden luokse.

Noh. Musta oli loppunut (mutta lisää tulee ehkä perjantaina varastosta). Jäljellä oli muita värejä, joista ajattelin oranssin ainoana ehkä käyvän kämppäni väritykseen. Päätin harkita asiaa lisää. Seuraavana päivänä menin ostamaan oranssia kangasta kaksi kertaa kaksi metriä. Sitä oli vain kolme metriä. Perjantaina ehkä tulee lisää kangasta varastosta. Epätoivoisena vilkaisin kangaspakkoja vielä kerran ja löysin violetin, jota en aiemmin havainnut. Sekin käy, joten jonotin taas myyjän puheille. Hän kertoi pakan nähdessään sitä mittaamatta, ettei siinä ole neljää metriä (uskoin kyllä ammattilaisen sanaan).

Perjantaina tulee ehkä lisää kangasta varastosta, mutta oranssi ei ollut varastokangas, joten odotan nyt violettia tai mustaa (alkuperäinen valintani, vaikka ehkä sittenkin liian synkkä suhteessa muuhun sisustukseeni). Minulle soitetaan. Ehkä saan ensi viikolla pimennysverhot ikkunaani. Ehkä pystyn taas avaamaan koneeni ilman lippalakkia silmiä varjostamassa ja nenää näyttöön liimautuneena, koska kauempaa ei näe tihrustaa tekstejä (puhumattakaan siitä, että näkisi värejä). Voisinko taas nukkuakin? Siihen tarvittaneen pakkassäätä. Ennen ei asuntoni jäähdy ihmisten siedettävissä olevaan lämpötilaan.

Ei kommentteja: