18.7.2006

Hämärä on laskeutunut

Eli ei ihan täysi pimeys, mikä oli lopullinen tavoitteeni, mutta siedettävät elinolosuhteet ovat materialisoituneet asunnossani.

Eurokankaasta ei koskaan soitettu, joten säästin noin 60 euroa (kankaat + verhojen ompelu) ja sain sen sijaan yhden 150x200 kokoisen pimennysverhon veljeltäni viikonloppuna (kiitos, veli!). Se on pitkittäin ripustettuna melko hyvin pimentävä (pitkittäin, jotta peittäisi mahdollisimman ison pinta-alan ikkunasta).

Kodissani voi nyt sekä nähdä tietokoneen näytön että nukkua (valon määrän puolesta). Suurta parannusta entiseen. Se, että olen silti ollut olematta tietokoneellani iltapäivisin ja nukkumatta öisin liittyy sitten muihin asianhaaroihin (muita menoja + edelleen kuuma).

Uusi ulkonäkö

Vaihdoin blogini templatea (koska kyllästyin vanhaan), ja samalla hävisivät sekä Helvetin sää -nappi että omat linkkini, jotka minun täytyy nyt hakea uudestaan. Toivoisin osaavani kustomoida tätä enemmän (olen sentään verkkokoulutuksessa), mutta aikaa ja energiaa ei ole riittänyt.

13.7.2006

Öinen kutoja

...tahi neuloja, kuten täsmällisemmin sanotaan.

Kudoin eilen kesätoppia 01.23 asti, tänään onnistuin lopettamaan jo yhdeltä yön puolella. En ollut ehtinyt vajaaseen kahteen viikkoon jatkamaan jo aloitettua toppia, ja pelkäsin että kesä ehtii loppua ennen työn valmistumista. Ei se nytkään ole pitkällä (työ siis, kesähän on jo puolessa). Puuvillalankaa on hidas neuloa, se on ohutta ja tarttuu sormiin. Topin alku näyttää kuitenkin mukavalta. Teen kesä-heinäkuun Modassa ollutta puna-valkoraitaista toppia.

Päivällähän ei ehdi kutoa, on niin paljon muutakin. Ja kuuma.

12.7.2006

Pimeyttä kaipaan

En ole viikkokausiin ennen enkä jälkeen juhannuksen nukkunut kunnolla. Aluksi kyse oli vain liiasta valosta. Sittemmin kämppä kuumeni pätsiksi, ja hikoilen joka yö lakanani, peittoni ja tyynyni likomäriksi. Odotan kuumissani nukahtamista, ja herään siihen että on kuuma. Olen koko ajan väsynyt, enkä jaksa opiskella asioita joita minun täytyy mielestäni osata sitten kun aloitan harjoittelupaikassa.

Olen tällä hetkellä hyvin kärttyinen ihminen. Pinna on kireällä. Unen puute on ärsyttävää.

Kotona työskentely (mihin tarvitsen tietokonetta) on mahdotonta. Aurinko porottaa suoraan ikkunasta varhaisesta iltapäivästä auringonlaskuun saakka ja paitsi kuumentaa kämppää, myös saa mahdottomaksi nähdä mitään näytöltä.

Tapani mukaan asiaa pitkään harkittuani päätin hankkia pimennysverhot. Päädyin mustaan vakosamettikankaaseen, mutta Eurokankaan myyjä sai minut käsittämään erehdykseni ja osoitti minut juuri pimennysverhotarkoitukseen suunniteltujen pimennyskankaiden luokse.

Noh. Musta oli loppunut (mutta lisää tulee ehkä perjantaina varastosta). Jäljellä oli muita värejä, joista ajattelin oranssin ainoana ehkä käyvän kämppäni väritykseen. Päätin harkita asiaa lisää. Seuraavana päivänä menin ostamaan oranssia kangasta kaksi kertaa kaksi metriä. Sitä oli vain kolme metriä. Perjantaina ehkä tulee lisää kangasta varastosta. Epätoivoisena vilkaisin kangaspakkoja vielä kerran ja löysin violetin, jota en aiemmin havainnut. Sekin käy, joten jonotin taas myyjän puheille. Hän kertoi pakan nähdessään sitä mittaamatta, ettei siinä ole neljää metriä (uskoin kyllä ammattilaisen sanaan).

Perjantaina tulee ehkä lisää kangasta varastosta, mutta oranssi ei ollut varastokangas, joten odotan nyt violettia tai mustaa (alkuperäinen valintani, vaikka ehkä sittenkin liian synkkä suhteessa muuhun sisustukseeni). Minulle soitetaan. Ehkä saan ensi viikolla pimennysverhot ikkunaani. Ehkä pystyn taas avaamaan koneeni ilman lippalakkia silmiä varjostamassa ja nenää näyttöön liimautuneena, koska kauempaa ei näe tihrustaa tekstejä (puhumattakaan siitä, että näkisi värejä). Voisinko taas nukkuakin? Siihen tarvittaneen pakkassäätä. Ennen ei asuntoni jäähdy ihmisten siedettävissä olevaan lämpötilaan.

4.7.2006

Netti haltuun!

Sain vihdoin eilen kotisivuni (koulutuksessa tehty "portfolio") nettiin koulutuskaverin avustuksella. Asia on viivästynyt, koska ensin en saanut tunnuksiani palveluntarjoalalta ennen lomaa, sitten oli loma, enkä päässyt koululle, sitten ohjelmisto-opettajalla ei ollut opetusta ja viimein kun yritin ihan itse, en tajunnut, mikä se FTP-host on. Koulutuskaveri kertoi, että siihen kohtaan pitää laittaa oma nettiosoite. Siitähän asiat alkoivat edistyä, ja sivuni ovat nyt sitten paikoillaan. Tosi ei vielä aivan toimivina. Ohjelmisto-opettaja tulee paikalle huomenna ja sitten pähkäillään asioita. Asiat lienevät yksinkertaisia, kun ne osaa.

En ole sivuihin täysin tyytyväinen, ja suunnittelen jo uutta aloitussivua, johon voisin vaikka linkittää portfoliosivut ja muita näpräilyjä, kunhan ehdin jotakin näpräillä.